Kaupallisten kalastajien vesillepääsyn edistämishankkeelle jatkoaikaa

09/01/2025

Kirjoittanut: Janne

Päijänne-Leader

Reilu vuosi sitten käynnistyneelle kaupallisten kalastajien vesillepääsyn edistämishankkeelle on saanut jatkoaikaa, hankeaika on nyt vuoden 2025 loppuun. Viime vuoden kevään aikana hankkeesta tiedotettiin vesialueen omistajia, sekä osallistuttiin osakaskunnan ja kalatalousalueen kokouksiin. Syksyn aikana järjestettiin puolestaan kolme tilaisuutta Sisä-Suomen Kalaleaderin toiminta-alueen eteläosissa. Näiden iltojen aikana osallistujille jaettiin tietoa kalastuksen merkityksestä niin vesistöön kuin alueen elinvoimaan. Tilaisuudet herättivät runsaasti keskustelua, joiden myötä onkin hyvä jatkaa tiedon jakamista myös tänä vuonna.

Toivommekin, että kaikki, jotka ovat kiinnostuneita aiheesta tai hankkeen toiminnasta ovat yhteyksissä. Erityisesti osakaskunnat, jotka haluavat jakaa ajankohtaista tietoa jäsenilleen. Hankkeen puitteissa osallistutaan mielellään tuleviin osakaskuntien ja kalatalousalueiden kokouksiin kertomassa hankkeista ja muista kalatalouden asioista.

Hankkeen toiminta keskittyy Päijät-Hämeen sekä eteläisen Keski-Suomen alueelle. Aiemmalla ohjelmakaudella Sisä-Suomen Kalaleader rahoitti hieman vastaavia hankkeita, joiden toiminta keskittyi Kymenlaakson (https://sisa-suomenkalaleader.fi/kymenlaakson-sisavesien-elinkeinokalatalousselvitys/) sekä Keski-Suomen (https://sisa-suomenkalaleader.fi/kalastajien-ja-vesialueenomistajien-yhteistyon-kehittaminen-sisa-suomessa/) alueille. Lisätietoa Kaupallisten kalastajien vesillepääsylle edistämishankkeesta: https://sisa-suomenkalaleader.fi/kaupallisten-kalastajien-vesillepaasyn-edistaminen/.

Vesialueen omistajille ja muille kalatalousalan toimijoille tiedoksi myös Valonian ja LUVYn järjestämä webinaarisarja liittyen kalavesiin ja niiden hoitoon: Kalavedet, -varat ja niiden hoito -webinaarisarja – Valonia

Lisätietoa hankkeesta:

Janne Niemimäki
044-744 0396
janne.niemimaki@paijanne-leader.fi

Palaa ajankohtaisiin

Aiemmat

Sisävesiammattikalastajien risteily keräsi kalastajia merelle

14/04/2025

Vesillepääsy edellyttää yhteistyötä – uutta tietoa vesialueenomistajille kaupallisesta kalastuksesta

04/04/2025

Kalatalouskoulutus, kalojen hyvinvointi ja uusien yrittäjien tukeminen esillä EMKVR:n määräaikaisissa hauissa

01/04/2025

Kalatalousaluepäivät 2025 – Lupakäytännöt, yhdistymiset ja kalastuksen sääntely herättivät keskustelua

24/03/2025

Hidaskasvuiset kuhakannat – seminaari kokosi yhteen kalatalouden asiantuntijat

11/03/2025